Otteita kirjasta Kuudennen Auringon aika
”Arveltiin,
että ensimmäiset profetiansa Mayat olivat tehneet Aurinkoa tarkkailemalla. He olivat havainneet että koko aurinkokunta oli liikkeessä, ja että myös omalla universumillamme oli omat syklinsä, toistuvat ajanjaksot, jotka alkoivat
ja loppuivat kuin päivä ja yö. Nämä löydökset olivat johtaneet heidät ymmärrykseen, että aurinkokuntamme kiertoliike tapahtui aina ellipsin muodossa, joten se liikkui vuorotellen lähemmäs galaksimme
keskipistettä ja kauemmas siitä. Toisin sanoen aurinkomme ja kaikki sen planeetat liikkuivat sykleissä suhteessa galaksin keskukseen eli Hunab K'u'hun. Aurinkokunnaltamme vei noin 26,000 vuotta tehdä yksi kierros tässä ellipsissä.
Kierrosta galaksimme keskusvalon ympäri Mayat kutsuivat Galaktiseksi Päiväksi, ja se oli yhtä pitkä kuin aika jonka galaksin keskuksesta tuleva valo matkasi Maahan. Se oli myös yhtä pitkä kuin Maapallon prekessiokierto.
Tämä sykli jakautui kahteen puoliskoon, jotka muistuttivat Maapallon päivää ja yötä. Keskusvaloa lähimpänä oleva puolisko oli aurinkokuntamme
“päivä” ja kauempana oleva puolisko oli sen “yö”. Jokainen päivä ja jokainen yö kesti noin 12,800 vuotta. Galaksin keskus oli koko aurinkokuntamme Aurinko. Samoin kuin muinaiset intialaiset viisaat, myös
Mayat olivat nähneet sen olevan elämän kannalta äärimmäisen tärkeä tekijä. Maapallo oli nyt saavuttanut sellaisen paikan suhteessa omaan galaksiinsa Linnunrataan, jossa aukesi suora yhteys Lähteeseen. Mayojen
Tzolk'in-kalenterissa oli keskuskanava, joka oli aina kuvastanut tätä yhteyttä. Käsitys siitä merkityksestä, mikä liittyi Maapallon sijaintiin galaksin keskukseen nähden oli täysin sama, minkä myös vedalaiset
viisaat olivat valtamerten takana Intiassa oivaltaneet: Tämä yhteys merkitsi valtavaa potentiaalia henkiseen kehityshyppäykseen, ja syklin päätös oli merkki uuden aikakauden alkamisesta.
Mayat olivat ymmärtäneet, että jokaisella suurella syklillä oli pienemmät syklinsä, joilla oli samat ominaisuudet kuin suurilla sykleillä. Yksi 26,000 päivän pituinen Galaktinen Päivä
jakautui viiteen 5125 vuoden pituiseen sykliin. Ensimmäinen näistä sykleistä oli Galaktinen Aamu, kun aurinkokuntamme oli juuri tullut ulos pimeydestä valoon siirtyäkseen. Toinen sykli oli keskipäivä, kun se oli lähimpänä
galaksin keskusta. Kolmas sykli oli iltapäivä, kun aurinkokuntamme alkoi siirtyä valosta pois. Neljäs sykli taas oli myöhäinen ilta, kun se oli siirtynyt kauimmaiseen syklin osaan keskusvalosta nähden. Viides ja viimeinen
sykli oli yö ennen aamunkoittoa, kun aurinkokuntamme sijaitsi viimeisessä pimeyden syklissä, aloittaakseen kierron jälleen alusta. Tästä yön syklistä me olimme juuri näinä aikoina siirtymässä seuraavaan,
kuudennen Auringon aamuun. Tämä vastasi hyvin läheisesti vedalaista käsitystä Kali Yugasta eli pimeyden ja tietämättömyyden aikakaudesta, joka oli näinä aikoina vaihtumassa uuteen valon ja totuuden aikakauteen.
Mayojen profetia kertoi, että vuonna 1999 aurinkokuntamme oli alkanut jättää viidennen syklin, joka oli alkanut vuonna 3113 ennen ajanlaskun alkua, ja että me olimme
Galaktisen Päivän uudessa aamunkoitossa ja uudessa aikakaudessa vuoden 2012 lopulla. Mayojen mukaan näiden syklien alussa ja lopussa, siis joka 5125. vuosi Keskusaurinko eli galaksin keskus säteili niin intensiivistä ja loistavaa valoa,
että se valaisi koko universumin. Tämä valonpurkaus tahdisti kaikki auringot ja planeetat. Mayat olivat verranneet tätä purkausta universumin pulssiin, joka löi joka 5125. vuosi. Nämä pulssit merkitsivät yhden syklin
loppua ja seuraavan alkua, ja jokainen lyönti kesti kaksikymmentä vuotta.
Mayat siis tiesivät, että Kinich-Ahau eli oma aurinkomme oli tietyin väliajoin
synkroniassa oman galaksimme valtavan keskuksen kanssa. Tästä keskuksesta aurinkomme otti vastaan “valokipinän”, joka sai sen loistamaan intensiivisemmin. Se sai myös aikaan muutoksia auringon magneettikentässä sekä
tuotti sen, mitä tiedemiehet kutsuivat auringonpurkauksiksi. Mayojen mukaan tämä tapahtui joka 5125. vuosi aiheuttaen muutoksen Maapallon kiertoliikkeessä, ja seuraava kerta oli vuoden 2012 aikoihin. He ennakoivat, että tämä
voisi aiheuttaa suuria katastrofeja. Vastaanotettuaan voimakkaan säteen synkronisoivaa valoa galaksin keskuksesta Aurinko muuttaisi polaarisuuttaan saaden aikaan suuren kosmisen tapahtuman, joka myös auttaisi ihmislajia siirtymään uuteen
aikakauteen, Kultaiseen aikakauteen. Mayojen mukaan ihmiset olisivat tämän tapahtuman jälkeen valmiita muuttamaan pelkoon perustuvan sivilisaationsa harmonisemmaksi ja siirtymään paljon korkeampaan värähtelytaajuuteen eli
kohottamaan energiatasojaan Maapallon mukana. Mayat kuitenkin painottivat, että vain yksilöllisten ponnistelujensa kautta ihmiskunta voi välttää suureen kataklysmiin johtavan polun ja aloittaa uuden aikakauden eli Auringon kuudennen
syklin.
Mayasivilisaatio oli elänyt viidennessä Auringon syklissä, ja sitä ennen oli ollut neljä muuta suurta sivilisaatiota jotka olivat tuhoutuneet
valtavissa luonnonkatastrofeissa. Mayojen mukaan jokainen sykli oli yksi vaihe ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden kehityksessä. Edellinen kataklysmi oli tuonut suuren tulvan, jossa sivilisaatio oli tuhoutunut ja vain vähän selviytyjiä
oli jäänyt jäljelle. Tästä syystä monet luomismyytit kertoivat suuresta tulvasta. Äkillinen vedenpinnan nousu kaikui esimerkiksi Babylonian mytologiassa, joka puolestaan löytyi tunnetummasta luomiskertomuksesta eli Ensimmäisestä
Mooseksen kirjasta; alkuperäisen Vanhan testamentin mukaan suuri tulva oli pyyhkinyt Maan vuonna 3100 eaa. Tutkijat olivatkin todenneet, että valtava tulva oli noussut suunnilleen vuonna 3114 ennen ajanlaskun alkua. Mayojen tradition mukaan Keski-Amerikan
suuri tulva oli tapahtunut tarkalleen vuonna 3113 ennen ajanlaskun alkua, ja silloin oli 13-baktunsykli alkanut. Myös Atsteekkien mukaan silloin oli noussut tulva, ja uusi, viides aikakausi oli alkanut neljännen päättyessä. Silloin
oli tapahtunut monenlaisia ilmastonmuutoksia, ja Sahara oli äkisti kuivunut. Myyttien mukaan Atlantis oli uponnut vuonna 3100 ennen ajanlaskun alkua. Myös kolmannen aikakauden katsottiin alkaneen galaktisen linjauksen ja suuren tulvan myötä:
jääkauden päättänyt tulva oli tapahtunut noin 9300 ennen ajanlaskun alkua. Tämä näytti tapahtuneen Maapallon kesäpäivänseisauspisteen ollessa konjunktiossa galaksin keskuksen kanssa; pisteessä, joka
oli täysin vastakkainen sille mikä nyt oli käynnissä. Mayat olivat nähneet, että ihmiskunta voisi valmistautua tulevaisuuden tapahtumiin jos se tunnistaisi syklinsä lopun. Siten ihmiset voisivat selviytyä paremmin.”