Mahatma Gandhi oli 1900-luvun keskeisiä vaikuttajia maailmanlaajuisesti, ja monet pitävät häntä yhä edelleenkin maailman vaikutusvaltaisimpana
ihmisenä. Gandhi johti rauhanomaista vallankumousta, jonka ansiosta Intia itsenäistyi ja pääsi irti englantilaisten vallasta. Intian vuonna 1947 tapahtunut intsenäistyminen oli miljoonien intialaisten käymän väkivallattoman
taistelun tulos. Silloin maassa toteutettiin ennennäkemättömän laaja kokeilu vapauden saavuttamiseksi täysin väkivallattomin menetelmin. Siten Gandhi saavutti suuremman määrän poliittisia myönnytyksiä
maalleen kuin kukaan toinen maansa johtaja on koskaan saavuttanut ilman aseita. Väkivallattomia menetelmiä sovellettiin vaikuttavalla tavalla kaikenlaisten vääryyksien oikaisemiseen ja epäkohtien poistamiseen. Gandhin toiminta ja ajattelu
on yli sadan vuoden ajan inspiroinut kansanliikkeitä, poliittisia johtajia ja ajattelijoita kaikilla mantereilla, kuten Martin Luther Kingiä ja Nelson Mandelaa.
Gandhi kehitti väkivallattoman ja rauhanomaisen yhteistoiminnan filosofian ikivanhasta intialaisesta joogakäskystä, ahimsasta eli 'ei-vahingoittamisesta'. Ahimsa perustuu ajatukseen, että se joka ei auta toisia,
vahingoittaa heitä jollain tavalla. Gandhi totesi väkivallan synnyttävän vain uutta väkivaltaa, ja hän kielsi edes ajattelemasta toisista ihmisistä negatiivisia ajatuksia. Gandhille ahimsa merkitsi kaikkien elävien olentojen
vahingoittamisen välttämistä niin ajatuksissa kuin teoissakin. Hän löysi siitä mainintoja hindujen pyhästä kirjasta Bhagavad Gitasta sekä Uudesta testamentista ja muista lähteistä.
Mahatma Gandhin filosofia ja poliittinen ideologia siis
pohjautuu hindulaiseen, jainalaiseen ja kristilliseen filosofiaan, ja sen runkona on satyagraha, 'totuudesta kiinni pitäminen'. Tätä sanskritinkielistä termiä käytetään Gandhin johtamasta väkivallattomasta liikkeestä.
Satyagrahan filosofian mukaan valheellisuus voitetaan kieltäytymällä yhteistyöstä sen kanssa, ja nöyryydellä voitetaan kovuus. Tähän kuuluu väkivallaton poliittinen protesti ja kansalaistottelemattomuus. Gandhi
opetti, ettei niin hirvittäviä olosuhteita olekaan, jotka voisivat oikeuttaa väkivallan käyttämisen, ja ettei milloinkaan ole mitään syytä mikä voisi oikeuttaa pienimmänkään poikkeamisen totuudesta.
Totuus merkitsi Gandhille totuutta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Satyagraha on täydellistä luottamusta oikeudenmukaisuuden voittoon, ja se panee vastustajassa hyvät voimat voittamaan pahat.
Tämän sotaisan maailman johtajista vain Gandhi on tarjonnut käytännöllisen väkivallattoman vaihtoehdon aseelliselle mahdille. Hänen soveltamansa väkivallattomat menetelmät ovat kerta toisensa jälkeen
osoittaneet tehonsa. Väkivallattomuus on kaiken hänen toimintansa ydin.“Kun sodat syttyvät, kun joudumme vastakkain jonkun kanssa, voittakaamme rakkaudella”, Gandhi kehotti. ”Olen saanut havaita, että rakkauden
varma laki on toiminut elämässäni tavalla, johon tuhon laki ei milloinkaan ole kyennyt.” Gandhilla oli syvä vakaumus, että ainoa kunniallinen tie poliittiseen muutokseen on suostuttelussa ja suorassa mutta väkivallattomassa
toiminnassa.
Gandhia on usein kutsuttu rauhan profeetaksi. Nimitys on sopiva, koska kaiken hänen toimintansa lähtökohtana ja päämääränä
oli yleismaailmallinen rauha. Hänen poliittinen toimintansa olikin kaukana tavanomaisesta. Se perustui totuuteen ja rakkauteen, ei petokseen tai vihan kylvöön. ”Maailman ainoat demonit löytyvät meidän omista sydämistämme”,
Gandhi sanoi. ”Ja se on ainoa paikka jossa kaikki taistelumme tulee taistella. Et voi mitenkään hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta, sinun on tehtävä epäoikeudenmukaisuus näkyväksi. Ja valmistaudu kuolemaan
kuin sotilas niin tehdessäsi.”
Gandhi oli koettanut aina samaistua muiden osaan, kaikkeen elävään, yrittäen
elää sovussa ja rauhassa niin samoin ajattelevien kuin vastustajienkin kanssa. Hän uskoi, että nöyrä muiden palveleminen vie Jumalan luo. Gandhin Jumala oli Totuus: ”Se käsittämätön Voima, mikä
ylläpitää kaikkea, luo uutta, hajottaa vanhaa ja luo uudelleen uutta.” Kun ihminen haluaa löytää Totuuden Jumalana, ainoa keino hänen mukaansa on rakkaus, toisin sanoen väkivallattomuus. ”Ja koska
uskon, että keino ja päämäärä ovat pohjimmiltaan sama asia, en epäröisi sanoa, että Jumala on rakkaus.” Gandhi löysi Jumalan kaikessa, niin ihmisissä kuin luonnossakin.
Mahatma Gandhi painotti, että on olemassa vain yksi Jumala, mutta ihmiset ovat antaneet hänelle monia eri nimiä. Hänen mukaansa Jumalasta on olemassa lukemattomia
määritelmiä siksi, että hän ilmaisee itsensä maailmassa niin monin tavoin. Jumalan erilaiset nimet ovat ihmisten yrityksiä antaa nimi sille, mikä ylittää inhimillisen kielen mahdollisuudet. Ihminen voi luonnollisesti
käsittää Jumalan vain oman mielensä rajoitusten puitteissa. ”Mitä väliä näin ollen on sillä, että joku palvoo Jumalaa persoonana, joku toinen Voimana? Molemmat ovat oikeassa, sillä he kumpikin
toimivat oman ymmärryksensä mukaan.”
Gandhi näki uskontojen edustavan
pohjimmiltaan samaa, että kaikkien uskontojen päämäärä on sama eli todellinen yhteys Jumalan kanssa, ja eri uskonnot vain valottavat totuutta omasta näkökulmastaan. Hän saattoi nähdä itsensä paitsi
hinduna, myös muslimina, kristittynä ja buddhalaisena: ”Minä olen muslimi, ja hindu, ja kristitty ja juutalainen. Ja niin olette kaikki tekin.” Gandhi vertasi uskontoja puuhun, jossa on monia rungosta lähteviä
oksia mutta sama runko. Aidon uskonnollisuuden tuntomerkkejä ovat hänen mukaansa totuudesta kiinni pitäminen ja väkivallattomuus. Tämä varsinainen uskonto kuitenkin suodattuu maailmaan vajavaisten ihmisten kautta, joten tuntemamme
uskonnot ovat väistämättä epätäydellisiä. Gandhi painotti, että muita uskontoja tulee kunnioittaa aivan yhtä paljon kuin omaakin. Mikään uskonto ei yksinään voi kuvata todellisuutta tyhjentävästi.
Uskonnon totuudellisuuden saattaa arvioida sen mukaan, millaista toimintaa uskonto motivoi; uskonnon varsinainen totuusarvo punnitaan siinä, miten se on sovellettavissa käytäntöön.
Mitä tulee syvään kuiluun köyhien ja rikkaiden välillä, Gandhi toivoi satyagrahaa sovellettavaksi myös siihen. Hän katsoi, että rikkaat eivät
voi kasata yhteiskunnassa vaurautta ilman köyhien yhteistyötä. Ihminen on alun alkaen tuntenut väkivallan, koska hän on perinyt tämän voiman itsessään olevasta eläimestä. Vasta kun hän nousi nelijalkaisen
tilasta ihmiseksi, tieto ahimsan voimasta pääsi hänen sieluunsa. ”Jos tämä tieto leviäisi köyhien keskuuteen ja he omaksuisivat sen, he muuttuisivat vahvoiksi ja oppisivat vapauttamaan itsensä väkivallattomasti
siitä murskaavasta eriarvoisuudesta, joka on vienyt heidät nälkäkuoleman partaalle.”
Mohandas Karamchand Gandhi kutsui itseään ”nöyräksi
totuuden etsijäksi”, mutta miljoonat kunnioittavat häntä pyhimyksenä. Koko maailman silmissä hän on suuri eettinen opettaja, kompromisseihin taipumaton pasifisti, peloton idealisti ja intohimoinen mutta nöyrä patriootti,
täysin arvonimensä Mahatma, Suuri sielu, arvoinen. Gandhi oli ehdoton vegaani – hän näki Jumalan läsnäolon kaikissa olennoissa. ”Jokin määrittelemätön ja selittämätön Voima läpäisee
kaiken, mikä on olemassa. Tunnen sen, vaikka en näe sitä. Jumala on elämän sisin olemus. Hän on puhdas, tahraton tietoisuus. Hän on ikuinen. Minun Jumalani ei asusta jossain ylhäällä. Hän on juuri tässä,
sinun sisimmässäsi ja minun sisimmässäni, kaikkialla läsnä oleva.”
Gandhi totesi, ettei ehkä ollut oikein sanoa, että me olemme Jumalia, mutta me olemme Jumalasta. ”Niin
kuin pisara merivettä on osa merta.”
“Totuus”, hän kirjoitti, “on Jumalan tärkein nimi.”
Gandhin mukaan sielu on kuolematon: ”Kuolema on meille ja meidän kasvullemme yhtä tarpeellinen kuin itse elämä. Kuolema on pelkästään muutos olemassaolon muodossa.” Hänen filosofiassaan
satyagrahassa on kysymys fyysisen mahdin voittamisesta henkisellä voimalla: ”Siellä, missä ajatus on mahtava ja puhdas, myös seuraukset ovat mahtavia ja puhtaita”, hän totesi.
”Teidän on itse oltava se muutos, jonka tahdotte nähdä”.